Matka Kazaniin alkoi tänään. Otin alusta asti periaatteekseni, että nyt ei ajatella mitään vaan antaa mennä ja mietitään sitten. Toimi erittäin hyvin, koska en panikoinut, itkenyt tai jännittänyt missään vaiheessa. Tosin myönnettäköön, että kun Tatarstan Airlinesin kone alkoi saavuttaa Kazanin valoja ja kaikkialla muualla oli niin pimeää kun vain voi olla niin myönnän että vähän siinä lipsahdin ja totesin mielessäni että "kyllä olen korvessa, kaukana kotoa, mitä vittua mä täällä teen??" Tällä hetkellä istun perivenäläisen kodin makuuhuoneessa ja mietin sitä kysymystä edelleen, tosin sekaan on jo eksynyt ripaus seikkailumieltä ja vaikka kello näyttää kohta neljää aamuyöllä ei nukuta (varmaan joku stressireaktio kuitenkin).
Mutta palataan lukioiden suureksi riemuksi vähän ajassa taaksepäin Pietariin. Ensimmäinen asia, mikä pisti silmään lentokentällä (sekä ulkomaan- että kotimaanterminaalissa) oli se, että venäläisten klassinen, mauton ja mahtipontinen pukeutumistyyli on nyt niiiiin ysäriä. Hämmästyin todella, miten normaaleilta ihmiset näytti. Ei puuhkia, leopardikuoseja, 15 sentin korkoja, verkkosukkiksia, takatukkia (no oli niitä muutama), farkkuja ihmeellisine pinkkine glitterkuvioineen, rankasti avattuja kauluspaitoja kultaketjulla ja rintakarvoilla maustettuna.. Njet. Kaikki oli nyt melko tyylikästä. Muutenkin takavuosien turha draama, säätäminen ja vaikeudet periaatteessa ihan kaiken kanssa oli poissa: lähes kaikki puhuivat englantia tai jos ei puhunut niin ainakin oli englanniksi viitoitukset, passintarkastuksessa ei seisotettu sitä kymmentä minuuttia, galashnikovit oli hävinneet turvatarkastuksista, kukaan ei etuillut jonossa, todella monella oli iPhone, jota sitten näppäiltiin, autokanta vaikutti huomattavasti paremmalta.. noniin, summa summarum: erittäin lyhyessä ajassa Venäjällä ( niin no, ainakin Uralin läntisellä puolella) on tapahtunut erittäin paljon siirtymistä tälle vuosituhannelle. Viisi kertaa olen maassa vieraillut ja ikinä ei kyllä ole kone toiminut näin rasvatusti. Hienoa!
Täytyy sitä nyt kuitenkin vähän kertoa pienestä sydämen tykytyksestäkin.. ei, kyse ei ole mistään romanttisesta. Saavuin siis terminaalin vaihdon jälkeen Pulkovo 1:seen eli kotimaanterminaaliin noin klo 17. Jatkolennon oli määrä lähteä mukavasti yhdeltätoista eli siinähän sitten istuttiin ja odoteltiin ja katseltiin ympärille ja sönkötettiin kun joku jotaiin kysyi ja yritettiin paniikissa lukea edes jotain venäjänkielestä ja katsottiin masentava leffa.. ja kun kaikki tämä tuli tehdyksi, olikin sitten neljän tunnin tököttämisen jälkeen aika siirtyi lähtöselvitykseen. Tässä vaiheessa kysymys kuuluukin että mihinkäs Katriina laitoit matkalippusi?????!! Tässä laukussahan sen piti olla. Ei ole. No repussa sitten. Nada. Isossa laukussa. Njet. Syke nousee ainakin Pispalan portaiden puolivälin tasolle. Kädet tärisee. Vittuvittuvittu. Joku saatanan kakara tulee viiden sekunnin välein sun naamalle ja huutaa: PULKOVO!!!! Ole nyt jumalauta hiljaa!! Okei, mä meen tiskille ja alan itkeen ja sanon et tässä on mun passi. Päästä mut koneeseen! Ja tätä AHDISTUSTA kestää 10 minuuttia, 10 piiiiitkää minuuttia, kunnes lippu sitten vihdoin löytyykin ja melkein päästän alleni helpotuksesta. Tämän jälkeen ei haitannut vaikka turvatarkastusnainen epäili ensin vaashälyytintäni pommiksi ja äidin antamaa lasilintukoristetta kokaiiniksi ja käänteliväänteli reppuun jäänyttä tamponia koko Venäjän edessä. Ei haitannut sitten ollenkaan koska MULLA ON LIPPU!
Sitten pääsen Kazaniin, kohtaan mystisen Vladimirin ja popin soidessa kaahaillaan kohti keskustaa. Vladimir osoittautui noin 25-vuotiaaksi nuoreksi mieheksi, joka siis opiskelee yliopistossa jotain tietokonejuttua ja on siellä myös duunissa. Aluksi vaihdettiin sanoja venäjäksi mutta kun ei ollut sitä extraenergiavaihdetta siinä vaiheessa päällä niin sanoin että nyt ei pysty. Kello kaksi yöllä saavumme hyvin perinteisen, suomen mittakavasssa spurgun kerrostalon eteen ja astumme sisään asuntoon joka on kolmekerroksinen koerrostaloasunto, nettiyhteydellä, saunalla ja kolmella vessalla, pianolla, kotiteatterilla ja itse sain aika ison huoneen. Käy ilmi että asunnossa asuu 24-vuotias Masha, vuosi sitten yliopistosta valmistunut kielitieteilijä (aka opettaja ja tulkki) ja asunto on hänen perheensä kaupunkilukaali. Vanhemmat ovat muuttaneet lähiöön ja nyt tässä sitten asuu Masha, joka vuokraa huoneita vaihtareille. Sunnuntaina pitäisi ilmeisesti saapua toinenkin vaihtari joka kai on japanista. Tästä voi tulla aika jännää. Mutta asian tekee oikein erijännäksi se, että Masha lähtee neljän tunnin päästä kahden viikon reissulle espanjaan perheensä kanssa joten asun tässä sitten ihan yksin. Avaimet käteen ja heihei, tossa on toi bussipysäkki, kyllä tolla sun venäjällä hyvin selviää. Niin että mitä tähän nyt sitten sanoisi? Olen kauhun ja innostuksen välimaastossa.
Alunperinhän tarkoitus oli että olisin hankkinut oman lukaalin mutta koska vuokra on 9000 ruplaa eli noin 250€/kk ja siihen kuuluu vesi, sähkö, iso oma huone, sauna, hyvät yhteyden joka paikkaan sekä netti niin hmm... katsotaan. Eli jos nyt mietitään sitä lähtötilannetta että ainut tieto, jonka ennen lähtöä sain oli että "vladimir will pick ypu up at the airport and takes you to your final destination" niin ei tämä nyt (vielä) mennyt perseelleen. Ainut vaan että mitään tietoa ei ole missä ja koska alkaa rautainen opiskelu. Pitääkö siis tehdä visiitti kv-toimistoon maanantaina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti