Tänään
tapahtui jotakin. Enkä viittaa nyt siihen, että hylkäsin Istanbulin
matkasuunnitelmani, ostin sen sijaan lennot Pietariin, löysin itselleni sohvan
jonkun random pietarilaisen valokuvaajan ja hänen kolmen muusikkokämppiksensä
luota ja nautin maittavan lounaan pakistanilaisittain. Ei. Nyt kävi niin, että
menin aamulla seminaariin, jossa professori-täti ilmoitti koko luokan kuullen,
että parhaimmat pisteet viime viikon tentissä sai, haa, Katriina. Jos joku
haluaa tuulettaa, niin sanon jo nyt, että ei kannata. Tämä on surullinen
uutinen. Nämä ihmiset valmistuvat oikeustieteen maistereiksi vuoden kuluttua,
eivätkä tiedä, mitä tarkoittaa persona non grata, mikä on YK tai koskiko
ihmisoikeuksien yleismaallinen julistus koko maailmaa vai ainoastaan Burundia
(viimeinen esimerkki lievästi liitoiteltu myönnän ma). Olin järkyttynyt,
helpottunut ja yllättynyt. Monivalintatentti, suullinen sellainen, mitään en
kuullut saati ymmärtänyt ja silti menestystä ropisi. Toisen kurssisuorituksen
sain kun menin täysin random-professorin luo ja kysyin, että et viittis
alleirjoittaa tätä paperia. "Teitkö tentin?" "Da, da" (en
siis tehnyt) "Paljonkos ropisi pisteitä?" "En tiedä yhtään,
mulle sanottiin että hyvin meni." "Aijaa, no heitetään että horosho.
Loistava maa. Yliopistosysteemi luistaa kun voideltu pullataikina. Ongelmia ei
ole, eikä tule ja jos tulee niin vähän siitä oiotaan niin kaikki on taas hyvin.
Noin.
Lopun alku on koittanut. Opiskelut on pientä
loppusilausta vaille opiskeltu, pullot lähes tyhjennetty, sanomiset sanottu -
minun tillikiintiöni on täysi. Eihän tässä enää ehdi muuta tehdä kuin odottaa,
että toukokuu loppuu ja siinä sitä jo ollaan lähes maalissa. Leppoisaa on elo.
Piknikillä ja terassilla on saanut istuskella (tosin harmikseni huomaan, että
kaupungissa voi ulkona syödä vain kolmessa paikassa, ellei halua törsätä.) ja
käväisin rannallakin, tosin siinä järvessä ei uida. Niin sanoi kylttikin. Itse
tein sen analyysin, että vihreä vesi ei ole uimakelpoista. Paikallisten mukaan
"uiminen kielletty"- kyltti oli pystytetty rantaan koska venäläiset
eivät osaa uida. Ratkaisu: kielletään uiminen kokonaan. Nerokasta. Voitonpäivää
vietettiin 9. päivä toukokuuta näyttävän paraatin ja ilotulituksen merkeissä.
Mitään tosin en nähnyt koska kansaa oli melkoisen paljon mutta todistin sentään
babushka-tappelua. Huhhuijakkaa! Nyrkit heiluivat ja kirosanat lentelivät
kun mummot taistelivat reviiristään kuin metsot konsanaan. Vappukaan ei
totisesti ollut samanlainen kuin Suomessa. Vappuviuhkojen sijaan lapset täällä
leikkivät park popedin (voiton puisto) panssarivaunuilla, sotilaslentokoneilla
ja sukellusveneillä. Lisäksi kuulin, että Izhevskissä järjestettiin vappuna
kokoa-kalashnikov-kilpailu, jossa eri-ikäiset naperot rakensivat aseen. Kuinka
herttaista. Juodaan me hei vaan simaa ja syödään niitä munkkeja.
Leppoisa sunnuntai kului jälleen dachalla Sergein,
babushkan ja sveitsiläis-brittiläisen voimakaksikon kanssa, krapulassa mitenkäs
muutenkaan. Perinteinen reissuhan tästäkin kehittyi: käsittämätön määrä ruokaa
ja juomaa, perunoiden istutusta ym. puutarhapuuhaa, banja (jonne tosin en
mennyt tällä kertaa, ja ehkä hyvä niin, koska istuessani yksin puutarhassa
hörppien surullisen kuuluisaa "ranskalaista valkoviiniä", korviini
kantautui aikuisten miesten tuskan huutoja, kun Sergei antoi vihdan laulaa),
anekdootteja eskimoista, lihavartaita (suosittelen, että grillimössöjen sijaan
marinoitte seuraavalla kerralla possunne kefirissä tai oluessa, punasipulin
kera. lupaan että maistuu), babushkan elämänohjeita ("Katriina, tämä
tuhkahan muuten on terveellistä." "Ai, mitenkäs näin?"
"Koska se on tuhkaa.") ja lopulta uinuva kotimatka autossa.
|
Datchalta
siirryin pikavisiitille hurmaavaan Izhevskiin, joka ei tälläkään kertaa
jättänyt ketään kylmäksi. Vodka virtasi aamuun asti ja hetket selvin päin
lepuutin hermoja tysäyttämällä menemään rynnäkkökiväärillä. Jos en vielä ole
kertonut, niin Izhevskhän on legendaarisen Mihail Kalashnikovin
synnyinkaupunki (muistaakseni ukko yhä elelee siellä jossain) ja edelleen
merkittävä aseteollisuuden keskus. Kalashnikovin suurin, tai ainakin kuuluisin,
luomus AK-47 ja muut tappavat taidonnäytteet ovat ansainneet
itselleen museon aivan kaupungin sydämeen. Museo on siitä mielenkiintoinen,
että alakerran kellarihuoneistoissa voi, ilman sen suurempia turvallisuustoimenpiteitä,
ampua monenmoisella tykillä (seinällä on ns. menu, josta jokainen asiakas voi
valita mieleisensä). Ensin allekirjoitetaan jonkin sortin
ei-ollut-museon-vika-että-ammuin-itseni-vakuutus sitten pyylevä mies ohjaa
ampumaradalle, jossa käteen annetaan ihan kunnollinen ase ihan kunnollisine
luoteineen ja ei muuta kun ampu tulee. Vihtoehtoisesti voit ampua joko
perinteistä maalitaulua tai sitten terroristia. Itse yritin kai tähdätä milloin
terroristiin milloin maalitauluun mutta sattuipa niin ikävästi, että jätin
silmälasit kotiin ja todennäköisesti ammuin seiniä, hieman taisi mennä
kattoonkin ja jos ihan rehellisiä olleen niin ei lattiakaan säästynyt. Totesin,
että a) minusta ei ole ampumaurheilun harrastajaksi b) isänmaa ei koskaan saa
minua suorittamaan asepalvelusta c) se oli pelottavaa.
Junastahan saaa tunnetusti maittavimmat sapuskat. Riisiä harmaassa kastikkeessa. |
Viimeksi
taisin mainita kolarista, joka sattui Kazanin baletti- ja opperatalon
edustalla. Noh, asiastahan uutisoitiin heti seuraavana päivänä (ja itse asiassa
huumausaineiden vaikutuksen alaisena ollutta kuskia haastateltiin jo
onnettomuuspaikalla "mikä fiilis? tapoit tossa tosiaan ihmisen").
Hieman suomalaisesta uutisointityylistä poiketen uutisessa oli kerrottu kuskin
nimi, ikä, vkontakte-profiilikuva (venäläinen facebook), keskiarvo koulussa
sekä vanhempien nimet ja ammatit. Onnea hänelle. Olen huomannut, että
viimeaikoina kaduilla on entistä enemmän autonromuja ja kolareita sattuu
yhtenään. Sen siitä saa kun ostaa ajokortin, kesä koittaa ja tie on kuiva.
Tosin eihän se tollot sitä tarkoita, että kaupunkiolosuhteissa voi kaahata
90km/tunnissa. Itse jouduin poliisin kanssa tekemisiin vappuaattona. Sain sakot. Ai mistä? Ylitin kadun punaisilla. Kyllä oli hyvä
tietää, että Tatarstanin poliisi on tehtäviensä tasalla ja pitää kiinni
liikennesäännöistä. Myönnän, että vähän sydän jyskytti kun neljä raamikasta
poliisimiestä lähestyy ja vaatii nähdä henkilöpaperit. Siinä tahtomattaan
muistaa, että "niin, viime viikollahan neljä poliisia raiskasivat
50-vuotiaan miehen sampanja-pullolla" Asiallista asiakaspalvelua kuitenkin
sain ja eihän siitä rapsahtanut kuin parisataa ruplaa (viitisen euroa) Jos
tässä joku päivä sitten.. Tästä tuskin kannattaa kuitenkaan tehdä mitään
reklamaatiota...
|
||
Pakko kai
vielä loppuun kommentoida suuren jääkiekkoillan tapahtumia. Lähtötilannehan oli
tämä: Suomi v. Venäjä lätkämatsi, minä ja kolme muuta Suomen kannattajaa v.
viitisenkymmentä venäläistä miestä sullottuna kellariravintolaan. Jokaisen
venäjän tekemän maalin jälkeen meille tarjottiin ilmainen vodkaschnapsi ja
jokaisen Suomen tekemän maalin jälkeen ostimme itse schnapsimme. Peli päättyi
6-2 Venäjän voitoksi. Muistan illasta seuraavan: huusin ja hakkasin pöytää,
ystäväni Kaisa hyppi venäläisten miesten seassa kun Suomi oli kaadettu, halasin
aika montaa ihmistä ja lupasin katsoa mestareiden liigan pelin klo yhdeksän
samana iltana jonkun kanssa jossain, Lenin tuli puheenaiheeksi muutamaan
otteeseen, söin McFlurryn, "Suomi on hieno maa! Paljon parempi kuin ne
petturimaat Baltiassa"-kaikui ilmassa, hoipertelin kotiin, oksensin
kuuteen asti aamulla ja heräsin puoliltapäivin ymmärtäen, että olen kaatanut
torttoillessa eteisen kaappikompleksin, työpöytäni ja jostain syystä jääkaappi
oli siirtynyt puolisen metriä vasemmalle.
Euroviisuja
odotellessa. Venäjällä ainakin on kisassa mukana ihan toppen biisi. Babushkat
toimii tilanteessa kuin tilanteessa!