Tykitystä.

Tänään tapahtui jotakin. Enkä viittaa nyt siihen, että hylkäsin Istanbulin matkasuunnitelmani, ostin sen sijaan lennot Pietariin, löysin itselleni sohvan jonkun random pietarilaisen valokuvaajan ja hänen kolmen muusikkokämppiksensä luota ja nautin maittavan lounaan pakistanilaisittain. Ei. Nyt kävi niin, että menin aamulla seminaariin, jossa professori-täti ilmoitti koko luokan kuullen, että parhaimmat pisteet viime viikon tentissä sai, haa, Katriina. Jos joku haluaa tuulettaa, niin sanon jo nyt, että ei kannata. Tämä on surullinen uutinen. Nämä ihmiset valmistuvat oikeustieteen maistereiksi vuoden kuluttua, eivätkä tiedä, mitä tarkoittaa persona non grata, mikä on YK tai koskiko ihmisoikeuksien yleismaallinen julistus koko maailmaa vai ainoastaan  Burundia (viimeinen esimerkki lievästi liitoiteltu myönnän ma). Olin järkyttynyt, helpottunut ja yllättynyt. Monivalintatentti, suullinen sellainen, mitään en kuullut saati ymmärtänyt ja silti menestystä ropisi. Toisen kurssisuorituksen sain kun menin täysin random-professorin luo ja kysyin, että et viittis alleirjoittaa tätä paperia. "Teitkö tentin?" "Da, da" (en siis tehnyt) "Paljonkos ropisi pisteitä?" "En tiedä yhtään, mulle sanottiin että hyvin meni." "Aijaa, no heitetään että horosho. Loistava maa. Yliopistosysteemi luistaa kun voideltu pullataikina. Ongelmia ei ole, eikä tule ja jos tulee niin vähän siitä oiotaan niin kaikki on taas hyvin. Noin.

Lopun alku on koittanut. Opiskelut on pientä loppusilausta vaille opiskeltu, pullot lähes tyhjennetty, sanomiset sanottu - minun tillikiintiöni on täysi. Eihän tässä enää ehdi muuta tehdä kuin odottaa, että toukokuu loppuu ja siinä sitä jo ollaan lähes maalissa. Leppoisaa on elo. Piknikillä ja terassilla on saanut istuskella (tosin harmikseni huomaan, että kaupungissa voi ulkona syödä vain kolmessa paikassa, ellei halua törsätä.) ja käväisin rannallakin, tosin siinä järvessä ei uida. Niin sanoi kylttikin. Itse tein sen analyysin, että vihreä vesi ei ole uimakelpoista. Paikallisten mukaan "uiminen kielletty"- kyltti oli pystytetty rantaan koska venäläiset eivät osaa uida. Ratkaisu: kielletään uiminen kokonaan. Nerokasta. Voitonpäivää vietettiin 9. päivä toukokuuta näyttävän paraatin ja ilotulituksen merkeissä. Mitään tosin en nähnyt koska kansaa oli melkoisen paljon mutta todistin sentään babushka-tappelua. Huhhuijakkaa! Nyrkit  heiluivat ja kirosanat lentelivät kun mummot taistelivat reviiristään kuin metsot konsanaan. Vappukaan ei totisesti ollut samanlainen kuin Suomessa. Vappuviuhkojen sijaan lapset täällä leikkivät park popedin (voiton puisto) panssarivaunuilla, sotilaslentokoneilla ja sukellusveneillä. Lisäksi kuulin, että Izhevskissä järjestettiin vappuna kokoa-kalashnikov-kilpailu, jossa eri-ikäiset naperot rakensivat aseen. Kuinka herttaista. Juodaan me hei vaan simaa ja syödään niitä munkkeja.

Leppoisa sunnuntai kului jälleen dachalla Sergein, babushkan ja sveitsiläis-brittiläisen voimakaksikon kanssa, krapulassa mitenkäs muutenkaan. Perinteinen reissuhan tästäkin kehittyi: käsittämätön määrä ruokaa ja juomaa, perunoiden istutusta ym. puutarhapuuhaa, banja (jonne tosin en mennyt tällä kertaa, ja ehkä hyvä niin, koska istuessani yksin puutarhassa hörppien surullisen kuuluisaa "ranskalaista valkoviiniä", korviini kantautui aikuisten miesten tuskan huutoja, kun Sergei antoi vihdan laulaa), anekdootteja eskimoista, lihavartaita (suosittelen, että grillimössöjen sijaan marinoitte seuraavalla kerralla possunne kefirissä tai oluessa, punasipulin kera. lupaan että maistuu), babushkan elämänohjeita ("Katriina, tämä tuhkahan muuten on terveellistä." "Ai, mitenkäs näin?" "Koska se on tuhkaa.") ja lopulta uinuva kotimatka autossa.

Datchalta siirryin pikavisiitille hurmaavaan Izhevskiin, joka ei tälläkään kertaa jättänyt ketään kylmäksi. Vodka virtasi aamuun asti ja hetket selvin päin lepuutin hermoja tysäyttämällä menemään rynnäkkökiväärillä. Jos en vielä ole kertonut, niin Izhevskhän on legendaarisen Mihail Kalashnikovin synnyinkaupunki  (muistaakseni ukko yhä elelee siellä jossain) ja edelleen merkittävä aseteollisuuden keskus. Kalashnikovin suurin, tai ainakin kuuluisin, luomus AK-47  ja  muut tappavat taidonnäytteet ovat ansainneet itselleen museon aivan kaupungin sydämeen. Museo on siitä mielenkiintoinen, että alakerran kellarihuoneistoissa voi, ilman sen suurempia turvallisuustoimenpiteitä, ampua monenmoisella tykillä (seinällä on ns. menu, josta jokainen asiakas voi valita mieleisensä). Ensin allekirjoitetaan jonkin sortin ei-ollut-museon-vika-että-ammuin-itseni-vakuutus sitten pyylevä mies ohjaa ampumaradalle, jossa käteen annetaan ihan kunnollinen ase ihan kunnollisine luoteineen ja ei muuta kun ampu tulee. Vihtoehtoisesti voit ampua joko perinteistä maalitaulua tai sitten terroristia. Itse yritin kai tähdätä milloin terroristiin milloin maalitauluun mutta sattuipa niin ikävästi, että jätin silmälasit kotiin ja todennäköisesti ammuin seiniä, hieman taisi mennä kattoonkin ja jos ihan rehellisiä olleen niin ei lattiakaan säästynyt. Totesin, että a) minusta ei ole ampumaurheilun harrastajaksi b) isänmaa ei koskaan saa minua suorittamaan asepalvelusta c) se oli pelottavaa.

Junastahan saaa tunnetusti maittavimmat sapuskat. Riisiä harmaassa kastikkeessa.

Izhevsk oli keväällä huomattavasti miellyttävämpi kuin marraskuun viimassa.

M.T.Kalashnikov ja Muammar Gaddafi jännän äärellä. Tätä tyhmemmältä ei ihminen voi enää näyttää.

Viimeksi taisin mainita kolarista, joka sattui Kazanin baletti- ja opperatalon edustalla. Noh, asiastahan uutisoitiin heti seuraavana päivänä (ja itse asiassa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ollutta kuskia haastateltiin jo onnettomuuspaikalla "mikä fiilis? tapoit tossa tosiaan ihmisen"). Hieman suomalaisesta uutisointityylistä poiketen uutisessa oli kerrottu kuskin nimi, ikä, vkontakte-profiilikuva (venäläinen facebook), keskiarvo koulussa sekä vanhempien nimet ja ammatit. Onnea hänelle. Olen huomannut, että viimeaikoina kaduilla on entistä enemmän autonromuja ja kolareita sattuu yhtenään. Sen siitä saa kun ostaa ajokortin, kesä koittaa ja tie on kuiva. Tosin eihän se tollot sitä tarkoita, että kaupunkiolosuhteissa voi kaahata 90km/tunnissa. Itse jouduin poliisin kanssa tekemisiin vappuaattona. Sain sakot. Ai mistä? Ylitin kadun punaisilla. Kyllä oli hyvä tietää, että Tatarstanin poliisi on tehtäviensä tasalla ja pitää kiinni liikennesäännöistä. Myönnän, että vähän sydän jyskytti kun neljä raamikasta poliisimiestä lähestyy ja vaatii nähdä henkilöpaperit. Siinä tahtomattaan muistaa, että "niin, viime viikollahan neljä poliisia raiskasivat 50-vuotiaan miehen sampanja-pullolla" Asiallista asiakaspalvelua kuitenkin sain ja eihän siitä rapsahtanut kuin parisataa ruplaa (viitisen euroa) Jos tässä joku päivä sitten.. Tästä tuskin kannattaa kuitenkaan tehdä mitään reklamaatiota...

Valmiina illan otteluun: shakkilauta, vodkapaukut, vettä, tupakkaa ja puhelin jos oikein mieli tekee soittaa vaikkapa isälle Suomeen.

Pakko kai vielä loppuun kommentoida suuren jääkiekkoillan tapahtumia. Lähtötilannehan oli tämä: Suomi v. Venäjä lätkämatsi, minä ja kolme muuta Suomen kannattajaa v. viitisenkymmentä venäläistä miestä sullottuna kellariravintolaan. Jokaisen venäjän tekemän maalin jälkeen meille tarjottiin ilmainen vodkaschnapsi ja jokaisen Suomen tekemän maalin jälkeen ostimme itse schnapsimme. Peli päättyi 6-2 Venäjän voitoksi. Muistan illasta seuraavan: huusin ja hakkasin pöytää, ystäväni Kaisa hyppi venäläisten miesten seassa kun Suomi oli kaadettu, halasin aika montaa ihmistä ja lupasin katsoa mestareiden liigan pelin klo yhdeksän samana iltana jonkun kanssa jossain, Lenin tuli puheenaiheeksi muutamaan otteeseen, söin McFlurryn, "Suomi on hieno maa! Paljon parempi kuin ne petturimaat Baltiassa"-kaikui ilmassa, hoipertelin kotiin, oksensin kuuteen asti aamulla ja heräsin puoliltapäivin ymmärtäen, että olen kaatanut torttoillessa eteisen kaappikompleksin, työpöytäni ja jostain syystä jääkaappi oli siirtynyt puolisen metriä vasemmalle. 

Euroviisuja odotellessa. Venäjällä ainakin on kisassa mukana ihan toppen biisi. Babushkat toimii tilanteessa kuin tilanteessa!