Hikoile lumi pois!

Hyvää pääsiäistä! Venäjällä tämä kirkollinen kärsimysjuhla koittaa vasta viikon kuluttua ja sen vuoksi mitään sen suurempaa festivaalia ei ole näköpiirissä. Olen sitä mieltä, että Paavi olisi saanut lahjoittaa kaksimetrisen munansa minulle eikä millekään roomalaiselle nuorisovankilalle. Kevättä edelleen täällä odotellaan.. joka toinen päivä sataa lunta ja seuraavana päivänä se sulaa, kaduilla joko kahlataan tai uidaan ja routavauriot ovat kolossaaliset. Rairuohoa tuskin kannattaa vielä kasvatella. Pääasia kuitenkin on, että ulkona voi jo liikkua yhden vaatekerraston varassa tosin karva on aina in - satoi tai paistoi. Olemmehan Venäjällä. Maaliskuu kun koitti niin paikallinen naisväki päätti, että se on kevät nyt ja vaihtoi farkut minihameisiin, heitti talvitakin nurkkaan. Korot luonollisesti säilyivät. Itsehän otin kavereiden kanssa taksin alle viime viikon lauantai-sunnuntain välisenä yönä klo 03 päätettyämme, että epäonnistunutta iltaa voi aina yrittää kopensoida menestyksekkäällä heräteostosreissulla. Kuulin huhua, että laitakaupungin ostosparatiisi pitää ovensa auki poikkeuksellisesti koko yön, ja sinnehän me päädyimme pienessä nousuhumallassa ostoksia tekemään. Käteen tarttui jos jonkinmoista rättiä ja viimeisenä silauksena pingismaila. Rentouttava reissu. Tai sitten ei. Mutta sama se, tulipahan tehtyä. Hämärästi muistan, että jossain vaiheessa istuin juomassa kahvia, viereeni ilmaantui humaltunut tataarimies, joka alkoi tilittämään asioitaan kielellä, jota en ymmärrä ja vatasin samalla voimalla avautuen elämäni kamaluudesta suomeksi. En tiedä kauanko keskustelua jatkui mutta poistuimme taksilla paikalta kello kuusi aamulla. Maanantaina palasin "rikospaikalle", koska tietokoneeni adapteri ilmoitti, että se oli nyt siinä, ja jouduin pari tuntia etsimään uutta vekotinta koneeseen. Luojan kiitos se löytyi koko liikkeen henkilökunnan panostuksella. Ainakin neljä tuotepakettia revittiin auki mutta kukaan ei luovuttanut. Hyvä tiimi! Ja kuka sanoi, että venäläinen asiakaspalvelu ei toimi? (ei se kyllä useinkaan toimi, paitsi tuhkakupin tyhjennys ravintolassa. niillä on siihen joku obsessio. ruokaa ei jakseta tuoda pöytään, eikä tilauksia viitsi ottaa mutta tupakka-aski tarjoillaan lautasella servetin kera ja yhden tumppauksen jälkeen kiikutetaan jo uutta tuhkista.)

Osallistuin muutaman muun vaihtarin kanssa englanninkieliseen oikeustapauskilpailuun. En tosin kilpailijana vaan tehtävänäni oli esittää asiakasta, jolla oli ongelma sopimusrikkomuksen ja rahaston perustamisen kanssa. Toiset tiimit olivat hyviä, toiset vähemmän hyviä. Kilpailussa arvoitiin oikeudellisen konsultaation oikeellisuutta, asiakassuhteen hoitamista ja yleisiä vuorovaikutustaitoja. Pahin esimerkki oli ehkä tiimi, joka ilman esittelyjä käskevään sävyyn totesi, että "Sit!", käski minun erottaa itseni firman toimitusjohtajan pallilta ja konsultaation lopuksi nakkasi kynän käteeni, kehoitti täyttämään henkilötietolomakkeen käytävässä ja toimittamaan sen sihteerilleen. Kilpailun avajaistilaisuus oli venäläiseen tapaan jokseenkin mahtipontinen ja liioittelultakaan ei voinut välttyä: "Tämä on elämäni tärkein ja onnellisin päivä." " Loppuelämänne suunta riippuu tästä kilpailusta, koska siinä ratkaistaan pääsettekö Moskovaan töihin vai ette." Vieressäni istui nuori jannu, joka purskahteli tuon tuosta nauramaan, totesi itsekseen ylisanojen jälkeen että "Great" ja pyöritteli päätään. Myöhemmin selvisi, että hän oli yksi kisan tuomareista. Kokonaisuutena se oli hyvin mielenkiintoinen iltapäivä.

Pari viikkoa sitten totesin, että kroppani rukoilee fyysistä rasitusta ja ostin kortin yliopiston kuntosalille. Joka kerta on aina yhtä viihdyttävä, koska kyseessä ei ole mikään paineilmalaite-pilates-pallo-cardiosali vaan perinteinen raa'an voimaharjoittelun mekka höystettynä kunnon neuvostohengellä, sirkusaiheisilla, voimamiehen treeniohjelmaa kuvaavilla seinäjulisteilla ja painonnostolaitteistolla. Teräksiset, hikeä valuvat miehenvartalot nostelevat ties kuinka massiivisia painoja maasta suorille käsille, karjuvat, heiluttelevat takatukkiaan, hyppelevät tasajalkaa helvetin korkean jakkaran päälle ja ylipäänsä suorittavat sellaisia akropaattiliikkeitä, joihin en pystyisi vaikka olisinkin ollut töissä sirkuksen voimanaisena. "Personal trainerina" salilla toimii kuusikymppinen Radmir, joka oli kovin iloinen, kun ilmestyimme sveitsiläisen kaverini kanssa hänen reviirilleen. Aina hymyssäsuin mies jaksaa tervehitä ja kysyä kuulumisia. Muita naisia meidän lisäksemme ei näy kahta tyttö lukuunottamatta. Nämä neitokaiset eivät kovinkaan perusta hikoilemisesta ja varustuksenaan heillä on pillifarkut ja edestä vatsan paljastama paituliini. Enemmän täällä suositaan naisten keskuudessa pilatesta, tanssia ja sievää ruokailemista. Perjantaista on kehittynyt lempipäiväni (aamun kielioppivitutusta lukuunottamatta), koska silloin pääsen salille, saunaan ja polttamaan treenikaverini luokse vesipiippua yömyöhään. Pientä tasoitusta ronskiin, epänaiselliseen ajanviettooni olen hakenut balettitunneilta, joilla käyn pari kertaa viikossa. Kyse on luojan kiitos modernimmasta meinigistä eikä suinkaan klassisesta pilkunviilauksesta. Tästä ei suinkaan pidä vetää sitä loppupäätöstä, että jotain osaisin; olen aika lailla pihalla siitä, mihin käsi, jalka ja pää pitäisi tunnilla tunkea. Pääasia, että nivelet liikkuvat johonkin suuntaan. Jos kunnolla reipastun ja jos säät suosivat ja jos nielen sen, että kaduilla juokseminen on melkoisen kurjaa, niin alan lenkkeilemään. Tuijotukselta ei voi välttyä ja luultavasti pari kertaa nilkka taas nyrjähtää mutta minkäs mahtaa. Vaalikaamme suomalaista luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia! Kaikki marjastamaan tänä kesänä ja suolle potkimaan palloa!

Oikiksen seminaarit ovat osoittautuneet paremmiksi kuin osasin ensin ymmärtää. Ainakin professorit puhuvat suurimmaksi osaksi järkeä, Ongelmana on se, että kun opiskelijat kotona ovat valmistelleet seminaarissa käsiteltävät kysymyksensä ja tulevat niihin koko luokan edessä vastaamaan, niin en minä, eivät muut eikä puhuja itse ymmärrä, mistä puhuu, mitä puhuu ja miksi. Tämä johtunee siitä surullisesta tosiasiasta, ettei yliopisto-opetuksessa juurikaan panosteta omaan ajatteluun vaan tärkeintä on, että opettelee tietyn asian vaikka ei ymmärtäisi sanomastaan sanaakaan. Ei siinä että olisin aina 100%:sti ymmätänyt kaiken, mitä minulle on oikiksessa opetettu, mutta ainakaan ketään ei koskaan ole kiitelty siitä, että osaa lukea suoraan paperista sen, mitä siihen on kirjoitettu. Oma luova esiintymiseni joutuu koetukselle viikon päästä, koska onnistuin järjestämään itseni tilanteeseen, jossa joudun esitelmöimään (venäjäksi) Suomea koskevista valituksista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Tutustutin itseni yleisööni jo hyvissä ajoin, kun astuin luokkaan ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tavanomaiseen tapaan koko 25-hengen luokka hiljeni ja jäi tuijottamaan tuntematonta kasvoa eikä tämä tuijottaminen ja kiusallinen hiljaisuus lakannut, ennen kuin poltin päreeni, nousin ja huusin: "Kyllä, olen ulkomaalainen! Ei, en ole ollut täällä ennen. Hyvää päivää kaikille!" Sitä seurasi aijaa-huokauksia ja ihmettelyä, miksi helvetissä tulin Kazaniin. En enää muista itsekään.

Tämä ilmestyi kotitalon takapihalle. "Minä <3 sinua Janochka... anna anteeksi! Tule takaisin!" Draamaa..

Tällä viikolla olin jo vähän huolissani että, tässäkö nämä meikäläisen seikkailut venäläisessä arjessa olivat kun motivaatio kaiken suhteen oli absoluuttisen nollapisteen tasalla ja en poistunut kodistani minnekään ennen tätä päivää. Ei hätää! Ulos kun pääsee niin jo riittää ihmeteltävää: olin kielenkäyton tunnilla ja jostain syystä aiheemme siirtyi köyhyydestä kannibalismiin. Opettaja kysyi, amerikkalaiselta Hannah'lta onko teillä jenkkilässä kannibaaleja. Tähän Hannah vastasi epäröiden ja jokseenkin hämmentyneenä, että "Eeei.." Johon opettaja tokaisi: "Totta kai on! Kannibalismi on osa yhteiskuntaa. Venäjällä kannibaalit asuvat maan pohjoisosissa. He syövät kuolleet, koska vainajia on mahdotonta haudata routaiseen maahan." Näihin tunnelmiin lopetan tämän kuukautisraportin. La Traviataan on jo liput hankittu.